Siioninvirsiseurat 11.3.2018 klo 16:00

  •  11.03.2018 klo 16:00 - 17:00

Puhujina mm. Elina Hellqvist ja Juhani Elenius.

Kooste

Leipäsunnuntain siioninvirsiseurat käynnistettiin Siionin virrellä #76: Sinua, Jeesus, lähestyn.

Pekka Leskelä luki tuoreimmasta Hengellisestä Kuukauslehdestä Hannu Palmun veikeän kirjoituksen “Leipä se on, joka ihmisen tiellä pitää!”. Kirjoituksessaan Palmu vertaa erilaisia leivän muotoja. Satakuntalaisemäntien peräänkuuluttamat paksut nisuviipaleet, savolaisten kalakukot ja Egyptistä orjuutta paenneiden taivaalta saama manna ovat kaikki vielä jokseenkin helposti hahmotettavia asioita, mutta entä sitten leiväksi ja viiniksi muuttunut Kristus? Palmun mielestä usko on Jumalan lahja, eikä omin pikkukätösin kasaan nykerretty kyhäelmä.

SV #128: Nyt, kalliit sielut, joutukaatte

Vierailevan puhujan, uskontodialogian asiantuntijan Elina Hellqvistin viikkoon oli mahtunut kolmet juhlat. Oman, murrosikää lähestyvän tyttären syntymäpäivät saattoivat olla tälle kenties viimeiset lapsuuden kaverisynttärit. Elina oli iloinen, että tuon ikäiset tytöt voivat tätä nykyä olla yhtä innostuneita sekä matematiikasta että vaikkapa taitoluistelusta. Toisaalta nykypäivän nuoret kohtaavat aivan erilaisia menestyspaineita jo nuorella iällä. Jotain tiettyjä oppiaineita painottavat yläasteet ja lukiot ovat kovan pyrkimisen päässä.

Saman viikon sisällä vietettiin myös naispappeuden 30-vuotisjuhlia. Elinan ikäpolven naisille mahdollisuus pappina toimimiseen on itsestäänselvää. Kuitenkin, vielä tänäkin päivänä, kuullaan puheenvuoroja, joissa kehoitetaan naisia vaikenemaan seurakunnassa. Elina muistutti, että tässäkin asiassa riittää vielä kiviä käännettävänä ennen kuin asenteet muuttuvat ja naispappeus on oikeasti itsestäänselvä asia. Samalla viikolla juhlistettiin myös naistenpäivää.

SV #255: Nyt ylös sieluni

Eräs kanssaveisaaja käytti vapaan puheenvuoron 60-vuotisen ystävyyden kunniaksi. Ystävyys alkoi ajalta, jolloin kouluissa vielä istuttiin paripulpeteissa. Pitkäkään sairaalajakso ja hiljalleen heikkenevä fyysinen kunto ei ollut tehnyt ystävästä katkeraa, päinvastoin. Kanssaveisaaja hämmästeli ystävänsä taitoa ottaa asiat sellaisena kuin ne tulevat. Ystävän ajatus leikkaa yhä partaveitsen lailla ja hän on poikkeuksellisen hyvä kuuntelija.

SV #13: Opeta tällaisena

Seurojen loppupuolella mainostettiin 17.3. pidettävää Siionin virsien lauantaita. Sunnuntain 25.3. siioninvirsiseurat pidetään Palmusunnuntain kahvikonserttina.

Iltavirtenä veisattin #220: Maat, metsät hiljenneinä. Kamarikeskusteluissa turistiin mm. tuohivirsuista ja juutalaisvainoista. Herkullisen nisupitkon ja suussasulavien kaurakeksien innoittamana useampikin mietti, miten eräällä tietyllä kakkureseptillä kakusta tulee niin tumma. Liekö salaisuus kenties neilikassa?

Paksut pullasiivut, tumma kahvi ja harras veisuu ravitsivat 19 sielua.

Avainsanat
Kooste, SV#128, SV#13, SV#220, SV#255, SV#76
Tapahtumakategoriat