Seuratupa Autotalossa -60-vuotisjuhlaseurat

Kooste

Juhlaseurat aloitettiin veisaamalla Siionin virsi nro 89: Airueet nyt maitten ääriin.

Kristiina Elenius kertoi puheessaan, kuinka Herännäisyys on rantautunut ja juurtunut pääkaupunkiseudulle useammassa eri aallossa. “Alkukörtit” tai “esikörttiläiset”, herrnhutilaiset, saapuivat Helsinkiin ensimmäisen kerran 1730-luvulla, jolloin Helsinginniemellä oli kokonaista tuhat asukasta.

Paavo Ruotsalaisen loppuaikoina, eli 1800-luvun puolivälissä, seurojen pidosta vastasivat ylioppilaat. Moni heistä oli tavannut Ruotsalaisen silmästä silmään. Mitään suurempaa seuraliikettä saati herännäishenkistä papistoa ei pääkaupunkiseudulla vielä tuohon aikaan ollut.

Seuraavaa pääkaupunkiseudun herännäisaaltoa 1900-luvun alussa vauhditti Wilhelmi Malmivaaran 1890-luvulla uudistamat Siionin virret. Nilsiään ja Kiuruvedelle oli jo perustettu omat seuratuvat ja samanlaista herännäisnuorten turvasatamaa kaivattiin myös tänne etelän “Baabeliin”. Aluesihteeri Leena Väyrynen-Si huomauttikin, että vaikka Helsinkiä ja kaupunkia viettelyksineen pidettiin syntisenä paikkana, Raamatussa (ja esim. Virsikirjan virressä nro 276: Jeesuksesta laulan) kaivataan kultakaupunkiin.

Yksi Autotalon rakennuttajista oli automoguli, kauppaneuvos ja hyväntekijä Juhani Korpivaara. Korpivaaralla oli herännäistaustaa äitinsä puolelta ja tarina kertookin, että Helsingin Seuratupayhdistys sai vastavalmistuneesta Autotalosta nykyiset tilansa sangen kohtuulliseen hintaan. 1960-luvulle mentäessä Seuratupa ei ollut enää pääkaupunkiseudun ainoa veisuupyhättö, sillä seudulla olikin jo 35 eri paikkaa, joissa järjestettiin säännöllisesti siioninvirsiseuroja tai muitä herännäishenkisiä tilaisuuksia.

Eleniuksen ja Jaana Hallamaan puheiden välissä veisattiin Siionin virsi nro 153: Vielä herra kutsut meitä.

Helsingissä varttunut Jaana Hallamaa muisteli, että lapsen silmiin 1960-luvun Kamppi näyttäytyi varsin ankeana kaupunginosana. Autotaloa ja läheistä Helsingin synagogaa laskematta kaupunginosassa oli paljon tyhjää tilaa isoine linja-autovarikoineen. Autotalon alakerran autokauppa näytti isoine näyteikkunoineen houkuttelevalta.

Hallamaa pohti Herännäisyyttä ja tälle samalle päivälle sattunutta Valvomisen sunnuntaita, Valvomisen sunnuntain tekstit kun yhdistävät lineaarisen ja syklisen aikakäsityksen. Valvoakseen pitää ihmisen olla ensin herännyt. Herännäiselle ei riitä kertaherääminen omaan turmeltuneisuuteen ja ympäröivän maailman epäkohtiin, herääminen onkin syklistä, eli toistuvaa. Lähimmäisen hädän näkeminen ja omiin töihin paneutuminen on niin ikään toistuvaa, lähimmäisen auttaminen taasen lineaarista. Loppuun Jaana totesi, että vaikka Siionin virsiä uudistetaan tasaisin väliajoin, pysyvät ne silti aina samana.

Hallamaan ja Tauno Väinölän puheiden välissä veisattiin Siionin virsi nro 133: Soi virteni kiitosta herran.

Tauno Väinölä kutsui itseään turkulaisen körttipapin pojaksi. Työuransa hän teki äidinkielen ja kirjallisuuden opettajana sekä kirjallisuuskriitikkona. Väinölä oli mukana v. 1986 virsikirjan uudistustyöryhmässä. Eläkkeelle jäätyään Väinölälle jäi vielä enemmän aikaa perehtyä virsien sielunelämään. Väinölän kirjoittama Virsikirjamme virret (Helmet.fi) palkittiinkin vuoden 2008 parhaana kristillisenä kirjana.

Väinölä vertaili puheessaan kahta aikalaista, Paavo Ruotsalaista ja venäläistä kirjailijaa Nikolai Gogolia. Väinölän mielestä Gogol oli arvoituksellinen kirjailija samaan tapaan, mitä Ruotsalainen oli arvoituksellinen saarnamies. Tuotannossaan Gogol pyrki saattamaan saatanan naurunalaiseksi. Väinölä muistutti, että Martti Luther kehoitti toimimaan ihan samoin. Väinölä itse koki, että sielunvihollinen ei ole niin voimakas miltä vaikuttaa, mutta ihmisen heikkoudesta johtuen saatana on usein niskan päällä.

Puheensa lopussa Väinölä muistutti, että Helsingin seuratupa kutsuu yhä edelleen luokseen halullisia sieluja. Ja että seuratuvalle pääsevät metrolla viimein myös espoolaiset, kiitos päivää aikaisemmin avatun länsimetron. Kampin metroaseman sisäänkäynti onkin sopivasti aivan seuratupaa vastapäätä.

Tauno Väinölän puheen jälkeen veisattiin Siionin virsi nro 108: Minun päiväni paljon kantaa. Aluesihteeri Leena Väyrynen-Si kertoi lopuksi tulevan viikon herännäismenoista pääkaupunkiseudulla. Torstaina 23.11. voivat helsinkiläiset ja muut vuorostansa käydä länsimetron avulla Matinkylän seuroissa. Seuratuvan virsikuoro esilaulaa sunnuntaina 26.11. Herättäjän kirkkopyhän messussa Järvenpään kirkossa. Katso Uudenmaan seurakalenterin muut menot tästä.

Juhlaseurojen virallinen osuus päättyi Siionin virteen nro 148: Herraa hyvä kiittäkää, joka veisattiin perinteiseen tapaan seisaaltaan. Veisuun jälkeen siirryttiin kahvipöytiin ja kamarikeskusteluiden pariin.

Seuraväen keskuudessa ihastusta herätti yläkaappien kätköistä löydetty kukkakuvioitu juhlakahvikalusto. Juhlakuppien aavistuksen nykymuodista poikkeava muotoilu tuottikin kahvinkaatajalle muutamia harmaita hiuksia. Miten jättää maitovara, kun ei kokemuksen syvällä rintaäänellä, tai edes äkkinäisen silmämääräisesti, kykene arvioimaan kupin tilavuutta? Seuratuvan kahvinkeittimet pulputtivatkin taukoamatta tarjotakseen koko 68-päiselle osallistujakaartille suun kostuketta.

Juhlaseuroihin otti osaa myös eräs nykyisin Kanta-Hämeessä asuva pariskunta, joka oli alunperin tavannut toisensa seuratuvalla 1960-luvulla. Vaikka et Helsingin seuratuvalta sulhoa tahi morsianta sattuisikaan löytämään, et joudu lähtemään kotiin koskaan tyhjin käsin.